lauantai 20. huhtikuuta 2013

Tossu-avaimenperä


Olemme tänä viikonloppuna viettämässä polttareita, ja sovimme, että jokainen tuo juhlakalulle muistoksi jotain, mikä muistuttaa polttaripäivästä ja on jollain tapaa antajansa näköinen. Tarkoitus olisi, että polttarisankari yrittää arvata, mikä muistoesineistä on keneltäkin :)


Koska olen parantumaton näpertäjä, minun piti tietenkin tehdä muistoesine itse. Pienensin Marian ateljeen nahkatossukaavaa reilusti ja näpertelin avaimenperän mustasta keinonahkasta. Päälliseen tein ompelukoneen koristeompeleilla parit sydämiä ja saajansa etunimen.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Mini-silinteri


Joskus iskee pakonomainen tarve toteuttaa jokin ei-niin-tarpeellinen, mutta syystä tai toisesta mielessä pyörinyt idea. Askartelinpa siis mini-silinterin keinonahasta ja pahvista :D



Kukkanen on "lämpökäsiteltyä" organzaa ja lehti leikelty kylppärin muovimuraatista. Hattua voi pitää hiuspannan tapaan vaikkapa Vappuna.


Sisuksista löytyy pahvia ja jämäkkää mainoslehtistä. Kokoamiseen käytin kuumaliimaa.

Pika-tossut


Pienimmän pojan tarhatossut ovat käyneet kinttanoiksi, ja tänään sain yllättävän inspiraation testata jo kauan TODO-listalla ollutta Marian ateljeen nahkatossukaavaa. Oikeaa nahkaa ei ollut käsillä (hetken aikaa harkitsin yhden käsilaukkuni silpomista :D), joten toisen askareen yhteydessä eteen tullut keinonahka sai luvan kelvata. Materiaalivalinnastani johtuen en odota näille koekappaleille kovin pitkää ikää nuoren herramme käsittelyssä :D Se mikä yllätti minut täysin oli tossujen tekemisen helppous ja nopeus! Tikkasin toiseen tossuun jalkapalloilija-silitysmerkin koristeeksi, ja tämä oli prosessin eniten aikaa vievä vaihe. Tossujen kokoamiseen löytyy erittäin hyvä ohje samaisesta ateljeesta. Loistava ohje, suosittelen :)



Tossujen "neulaaminen" sujui näppärästi verhonipsuilla :) Seuraavaksi pitääkin hankkia jostain nahkapaloja muutamassa eri värissä, jotta saa jatkaa tossuaskarteluja- keskimmäinen tilasi jo samanlaiset :)

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Pallohelma Marimekon Nadjasta




Pikku-E on toistaiseksi tuomittu samistelemaan äidin kanssa, ainakin juhlakamppeissa, ainokainen tyttölapsemme kun on :D Typykälle ompelin Marimekon Nadjasta Ottobren Pallohelma-mekkosen koossa 74 (6/2012). Äidille Nadjasta syntyi 50-luvun henkinen Glendora.


Kiva, helppotekoinen kaava :) Pituutta voisi ehkä hieman lisätä, jos tällä kaavalla teen vielä toisenkin koltun.


Terenauha tuo ilmettä muuten tummaan mekkoon.


Ritstiäisjuhliin pynttäytyneenä <3 Kaulassa enoltaan saama enkeliriipuskin :)


Kuvaushetki oli hyvä villiämisen paikka: Mimmi päästeli karkuun sen minkä ryömimällä pääsi :D


Tuimailme: "Tää kuvaaminen oli muuten äiti tässä..."



 

Vaahtismonsterin postauksesta innostuneena askartelin Erikalle ja itselleni hiuskoristeet. Alkuperäinen ohje löytyy täältä.


Glendora Marimekon Nadjasta


Eräs ystävällinen henkilö myi minulle Marimekon Nadjaa jo syksyllä, mutta olen hillonnut tätä aarretta tähän asti. Meillä on hääjuhla tiedossa piakkoin ja päätin uhrata Nadjan juhlamekkoni koekappaleeseen. Kaava tässä Ottobren Glendora (5/2011). Olen lopputulokseen aika tyytyväinen ja varsinainen mekko pääsee työn alle samalla mallilla.


Lisäsin helmaan pituutta noin 4 cm, koska olen aika pitkä. Hihansuukaitaleisiin laitoin piristykseksi valko-pinkkiä ruutua ja valenappilistaan saman sävyisiä nappeja.



Samistelumekot <3


Isännän ollessa reissussa kuvaajina toimivat ekaluokkalainen ja eskarilainen- sopivan epätarkkoja kuvia tuloksena :D Eikä tämä itse kuvattu ole sen parempi :D


Tässäpä vielä mekko parhaimman mallin päällä


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Fancy Mix heppatytöille


Kummityttömme ja siskonsa täyttivät vuosia, ja lahjapakettiin päätyi tällä kertaa Ottobre Designin FancyMix teepparit koossa 110 ja 122. Heppatytöille kuosiksi valikoitui, kuinkas muutenkaan, heppoja ja väreihin sointuvia palloja.


Kankaat ovat Ylivieskan Kärkkäiseltä  ja resorit Marimekolta. Nämä hepat on mielestäni tosi namuja :) Tarkoitus olisi tehdä omalle pikkupirkolle parit heppatunikat Ottobren Mail Express-kaavalla, sikäli mikäli saan kaavan pienennettyä onnistuneesti :)

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Hurmaava Hurmuri


Jättiläismunkinpaistaja uudessa Hurmuri-hupparissaan <3 Alkuun nahistaneesta Be Careful Out There -kaavasta näyttää nappilistamuunnoksen myötä tulleen niin äidin kuin poikienkin suosikki.


Hupparin miehusta ja selkä ovat Hurmuria, joka on Verson Puodin tuotantoa. Olen vieläkin aivan fiiliksissä, kun löytyi laadukasta joustista, jota voi pestä ilman kommervenkkejä: Kankaita noutaessani kysäisin esipesusta, ja Verson Puodin isäntä kertoi heidän pesseen hurmurit, paisteet ja kunkut samassa koneessa ja rummutelleen mennen tullen. Normaalisti en olisi laittanut voimakasta vihreää ja keltaista samaan koneeseen, mutta päätin kokeilla ja nakkasinpa muutakin pyykkiä sekaan :) Kankaat tulivat pesusta täysin priimana :) Tällaisia kankaita lisää!! Mallilla "pienet" koiruudet mielessä ilmeestä päätellen :D


Hihat ja huppu ovat Metsolan raita-joustofroteeta. Leikittelin hihansuuresoreiden kanssa ja toiseen hihaan päätyi mustaa ja toiseen puolestaan keltaista resoria. Nappilistan nepeissä toistuvat hupparin värimaailmasta vihreä, keltainen ja musta. Prymin pihdeillä onnistui pienen asettelun jälkeen kiinnittää Baby Rolandin nepparit aivan kohtuudella.



maanantai 1. huhtikuuta 2013

Vaellusahkiomme: the Hamsteri


Pääsiäinen tuli ja meni, mutta olipahan ihanan rentouttavaa ja kiireetöntä oloa perheen kesken :) Meillä on aika kiireinen kevät, ja teki oikein hyvää puhaltaa muutama päivä ennen kuin menot taas todenteolla jatkuvat. Pääsimme testaamaan myös tekemääni vaellusahkiota (lapset ristivät vaelluashkion Hamsteriksi :D),  kun hoidimme menopelin ajokuntoon tätä viilkonloppua silmällä pitäen.

 

Ahkio on koottu soveltaen JR-27 mallia, jonka tekemiseen löytyy ohjeet esimerkiksi täältä. Pituutta ahkiollamme on n. 175cm ja leveyttä vajaat 40cm. Runko on koottu 15mm höylätystä laudasta, jonka pintakäsittelin sävytetyllä Miranolilla. Pohja on tehty 2mm vahvasta polyeteenilevystä ja jalakset samaisesta tavarasta vahvuudessa 8mm. Rungon ja pohjan väli on tiivistetty kosteudenkestävällä polyuretaaniliimalla. Vetoaisoina toimivat 15mm lasikuituputket, jotka kiinnitetään putkenkiristimillä 16/23 topair-letkuun, joka puolestaan on pultattu rungosta läpi. Kuormapeitteeksi valitsin EK:sta Sunbrella Yacht Stripes akryylikangasta.

 

Vetovyöksi valitsimme nahkaisen painonnostovyön, johon suutari kiinnitti D-lenkit. Vetoaisan toisessa päässä puolestaan on pistoolihaka, joka kiinnitetään D-lenkkiin. Pistoolihaka on pultattu topair-letkun läpi. Kiitoksia konsultille, joka avusti tarvikkeiden valinnan suhteen :)

  

Ja ainokainen kuva rakenteluprojektin varrelta. En käsitä mihin olen saanut kuvat hävitettyä :p
 


Ahkio toimi oikein hienosti ja kävimmekin pariinkin kertaan makkaranpaistossa Marjakammilla. Kaksi pienimmäsitä matkustivat ahkiossa ja isommat pojat hiihtivät itse.

 

Pikku-E tuntui nauttivat ahkiokyydistä: alkuun kuului hetken aikaa jokeltelua ja laulua, ja seuraavassa hetkessä mimmi olikin jo unten mailla.


Suosittelen ahkion kokeilua kaikille, jotka pitävät hiihtämisestä, mutta eivät pääse kotipihaa edemmäksi lasten ollessa liian pieniä hiihtämään pidempää matkaa. Ahkiossa kulkee kätevästi niin lapset kuin retkieväätkin :)

 

Kelit olivat mitä parhaimmat ja liikenteessä oli paljon muitakin makkaranpaistajia :) 


Isot pojat intoutuivat treenaamaan sauvoitta hiihtoa laavun ympärillä.

 

Sääennusteiden mukaan olisi toiveita hiihtokelien pysymisestä vielä jopa pari viikkoa, joten emmeköhän suuntaan retkelle tulevanakin viikonloppuna :)



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...